Maratonit – 12 edeltävää viikkoa

Teinpä pientä yhteenvetoa valmistautumisestani viime syksyn Espoon Rantamaratoniin verrattuna tämän kesän Helsinki City Run -treenaukseeni. Laskin viikkokilometrit 12:lle maratonia edeltäneelle viikolle sekä pitkien (tässä tapauksessa 18 kilometriä tai yli) lenkkien kappalemäärät noina viikkoina.

Ennen plantaari faskiitin aiheuttamia juoksutaukoviikkoja olin aika tarkkaan samassa tahdissa viime vuoden valmistautumisen kanssa: 112 kilometriä viikoilla 1-3, kun viime vuonna vastaavalla jaksolla kilometrejä kertyi 110. Pitkiäkin lenkkejä, Suvi-illan puolikkaan myötä, tuli tälle jaksolle yksi, kun taas Espooseen valmistautuessani ei vastaavilla viikoilla niitä ollut ainuttakaan.

Mutta jalkavaivojen myötä viikot 4-5 jäivätkin sitten lähes nolliin. Vastaavasti viime vuonna pistelin kyseisillä viikoilla kaksi pitkää ja yhteensä 85 kilometriä.

Onhan tässä vielä aikaa, jos vain jalkakivut ovat nyt historiaa. Viime vuonna viikkojen 1-11 yhteissaldo oli yhteensä 388 kilometriä. Viimeinen viikko menee lähinnä levätessä, joten sitä en ottanut yhteislukemaan mukaan. Pitkiä tuli jolkoteltua tuona aikana 6 kappaletta. Nuo lukemat ovat aika lailla vähimmäismäärät, mitä maratonia edeltävien kolmen kuukauden aikana pitäisi treenata. Jos siis meinaan päästä edes samoihin lukuihin ennen HCM:ää, on nyt – näiden kahden taukopainotteisen viikon jälkeen – seuraavan viiden viikon aikana nakutettava mittariin keskimäärin 53 kilometriä per viikko. Ei mikään mahdoton tavoite ja siitä lähdetään, että tuo täyttyy, jos vain plantaari faskiitti ei enää oireile.

Advertisements
Kategoria(t): HCM, Rantamaraton, yhteenvetoa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Maratonit – 12 edeltävää viikkoa

  1. Kannattaa ottaa huomioon myös se, että viime kesän harjoittelu ja syksyn maraton auttavat tänä vuonna. Olit lähtötilanteessa paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, mistä osoituksena huikea suoritus puolikkaalla hiljattain. Toivottavasti jalat tulevat pian kuntoon, jotta pääset tavoittelemaasi treenirytmiin. Tsemppiä!

  2. Kiitti, Tommi. Eiköhän sitä tosiaan jotain ole ”tallessa” viime vuodestakin.

  3. Paluuviite: Juoksutauko, maantiepyöräilyä ja HCM-pohdintaa « Mailanvarresta lenkkipoluille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s