Plantaari faskiitti, eli kantakalvon tulehdus

Mainiosti kulkenut Suvi-ilta poiki myös häijyn kivun vasemman jalan jalkaholviin. Aluksi luulin, että kyseessä oli vain hetkellinen vaiva, mutta kipupa ei hävinnytkään muutamassa päivässä. Kyseessä oli todennäköisesti plantaari faskiitti, eli kantakalvon tulehdus. Kipu ei varsinaisesti ollut kantapäässä, vaan enemmänkin jalkaholvin ulkoreunalla, mutta muutamien lähteiden mukaan plantaari faskiitin kipu voi tuntua kantapään sijaan myös siellä. Toiseksi todennäköisin vaihtoehto lienee, että jalkaan tuli Forssasta pieni marssimurtuma. Kantakalvon tulehdus, tai muu vamma, yhtäkaikki kipu oli muutaman päivän niin häijy, että pelkkä kävely oli hieman tuskaista. Ei siis tullut mieleenkään yrittää heti juosta jalalla, varsinkin kun vaiva ilmeisesti voi kroonistua aika herkästi.

Nyt jälkeenpäin ajatellen olin treenannut asfaltilla liian vähän. Pääosa tämän vuoden treenilenkeistäni on mennyt pehmeämmillä alustoilla ja nyt kun juoksin sitten 21,1 kilometriä tyystin asfaltilla ja kevyimmillä kengilläni, oli lopputulos sitten tämä. Toki tällainen syyseurauspohdinta on vain arvuuttelua, mutta ainakin osatekijäksi veikkaisin tätä yhdistelmää. Jatkossa pitää tasaisesti lisätä kovalla alustalla juoksemista ennen kesän ensimmäistä asfalttikoetosta ja harkintaan menee myös se, uskallanko lähteä täysmatkalle noilla kevyimmillä tossuillani.

Juoksutauko, tulehduskipulääkkeet, kylmähoito, pienen pallon rullaaminen jalan alla ja urheiluhierojalla käynti; siinä meikäläisen hoito-ohjelma.

Viiden päivän juoksutauon – jonka aikana tein muutaman pyörälenkin korvikkeena – jälkeen tein pienen testilenkin, mutta kipu palasi. Uusi viiden päivän juoksupaussi ja vielä varovaisempi testilenkki, ja ainakaan sen myötä jalka ei alkanut enää oireilla, joten toivon kovasti että ongelma on nyt historiaa. HCM:ään on vain seitsemän viikkoa ja valmistautumisen pitäisi sen suhteen olla nyt parhaimmillaan. Kiusallista, että tällainen vaiva iski juuri, kun olin hyvässä harjoitusputkessa ja Suvi-illan tuloskin antoi mahtavasti lisäpontta harrastukseen. Toisaalta: turha surkutella, vammoja tulee silloin tällöin, ne on vain hoidettava pois ja vähällähän tässä selvisin, jos vaiva on nyt historiaa.

Mainokset
Kategoria(t): HCM, kengät, Suvi-ilta, vammat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Plantaari faskiitti, eli kantakalvon tulehdus

  1. Paluuviite: Maratonit – 12 edeltävää viikkoa « Mailanvarresta lenkkipoluille

  2. Paluuviite: Juoksutauko, maantiepyöräilyä ja HCM-pohdintaa « Mailanvarresta lenkkipoluille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s