Maaliskuisia kuulumisia

Maaliskuun alussa tuli selvitettyä Pirkan hiihdon täysmatka, 90 kilometriä, perinteisellä tyylillä. Hieno kokemus.

Pirkan hiihdon jälkeen olen sitten keskittynyt taas hiihtoa enemmän juoksuun. Tämän vuoden keskeisenä ajatuksena on lisätä kovan harjoittelun määrää, tai ennenkaikkea tiheyttä. Vanhoja treenilogejani analysoidessani olen huomannut, että kovia harjoituksia on usean kuun kohdalla tullut tehtyä selvästi liian harvoin. Olen ehkä vähän liiankin hyvin muistanut alan lehtien ja kirjallisuuden muistutukset lepopäivistä, kevyen harjoittelun merkityksestä sekä liian kovan harjoittelun riskeistä. Tarkoitus ei ole noita jatkossakaan unohtaa, mutta kuitenkin hieman hienosäätää treenaamistani. Eiköhän tässä kolmen vuoden aikana jo sen verran kestävyyspohjaa ole luotu.

Nyt viime viikkoina onkin tullut tehtyä vetoja/TV-reippaita/kovia aiempaa tiiviimpään tahtiin – ja juoksukunto, tai siis ennenkaikkea vauhtikestävyys aiempaan verrattuna, tuntuu ihan lupaavalta. Viime tiistaina juoksin Footbalancen juoksutiimin (mukava treeniporukka johon päädyin mukaan viime vuoden lopulla) treeneissä noin 6,7 kilometrin TV-kovalenkin, jonka 4:48/km-keskivauhti tuntui loppujen lopuksi yllättävänkin ”helpolta”. Ensi viikonloppuna juoksen kevään ensimmäisen kisan, The Regent’s Park 10K:n Lontoossa. Fiilis on sellainen, että siellä menee kympin enkkani uusiksi, ainakin jos tässä pari päivää vaivannut kevyt flunssa lähtee pois häiritsemästä. Nyt on ollut kolme päivää taukoa harjoittelusta, mikä toisaalta on varmaan ollut ihan hyväkin juttu, sillä koivet olivat parilla viime juoksulla säärikipuiset. Harjoittelusta puheenollen: lisäsin tuohon blogini oikeaan laitaan näkyville listan viimeisimmistä treeneistäni. [myöhempi lisäys: tosin jostain syystä osa treeneistä ei tule siihen näkyviin]

Kategoria(t): harjoittelun hienosäätö, hiihto, Lontoo, sairastelua, treenipäiväkirjat, ulkomailla juokseminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s