Triathlonin täysmatka Pajulahdessa – olipa kokemus!

Prologi

Viime kesänä sain triathlon-kärpäsen pureman, suoritettuani ensimmäisen pikamatkan kisani Jazz-triathlonissa sekä ensimmäisen perusmatkan koetokseni Pajulahdella. Syksymmällä asetin sitten itselleni tavoitteen, joka tuolloin tuntui käytännössä utopistiselta: koetan saada itseni vajaassa vuodessa siihen kuntoon, että 2013 en koe ainoastaan ensimmäistä puolimatkan kisaani, vaan selviydyn maaliin myös triathlonin täydellä, nk. Ironman-matkalla.

24.8.2013

Niin se päivä sitten koetti. Odotetun olemattomasti nukutun yön jälkeen seisoin Iso-Kukkasen rannalla.

Näkymä kisajärvelle aamukuudelta.

Näkymä kisajärvelle aamukuudelta.

Starttihetkellä lämpötila oli +7 ja veden lämpötila kuulemma paltiarallaa 16 astetta. En ollut treenannut noin vilpoisessa vedessä pitkään uintia, joten mahdolliset krampit vähän huolettivat. Sinänsä veden viileys ei tuntunut pahalta, mitä nyt otsaa vähän häijysti kylmäsi. Reitti uitiin kolmena kierroksena. Ensimmäinen kierros meni mainiosti ja kello näytti 29 minuuttia ja risat, kun käännyin kakkoskiekalle.

Toisen kierroksen puolivälissä se sitten iski: ensimmäinen uinnissa kokemani kramppi. Onneksi pystyin välttämään paniikin, annoin märkäpuvun kelluttaa ja odotin paikallani, että pahin kipu lakkaa. Sitten varovasti taas eteenpäin – kunnes hetikohta kramppi iski uudelleen, tällä kertaa molempiin pohkeisiin! Tuossa kohtaa ykkösajatus oli päästä järvestä pois hengissä. Selvittyäni (vielä muutaman uuden kramppistopin jälkeen) kierroksen loppuun, könysin rannan huoltopisteelle, jolla alunperin en ollut aikonut käydä. Join pari mukia urheilujuomaa, koetin vähän hieroa pohkeita ja sain ystävälliseltä katsojalta (suurkiitokset hänelle!) hieman suolaa. Sitten takaisin järveen. Aloin kiskoa käsivedoilla liki täysillä, ajatellen, että ihan sama vaikka vedän itseni nyt liian piippuun – pääasia että pääsen vain äkkiä pois järvestä, ennen kuin joku aivan eeppinen kramppi iskee ja pahimmassa tapauksessa keskeyttää koetokseni jo tässä vaiheessa. Liekö sitten suolan ansiota, mutta viimeisen kierroksen selvisin ilman lisäkramppeja. Uintiaika omasta kellosta 1.36.12 (virallisissa tuloksissa siirtymätaipale rannalta vaihtoalueelle oli mukana uintiajassa). Tyytyväinenhän tuohon pitää olla, eritoten kramppien tuoman aikalisän huomioiden. Vielä viime kesänähän en edes osannut uida oikeaa vapaauintia.

Takana 3,8 kilometriä ja tasapainoaisti hetken vähän sekaisin, mutta sieltä noustaan...

Takana 3,8 kilometriä ja tasapainoaisti hetken vähän sekaisin, mutta sieltä noustaan…

Ylös vedestä ja hissukseen kohti vaihtoaluetta… Vaihto oli muutenkin tarkoitus ottaa rauhallisesti, mutta nyt meni aikaa kyllä ihan tuhottamasti. Kuivasin itseni huolella ja vaihdoin pyöräilykuteet päälle (en lähtenyt täysmatkalle kisa-asulla, vaan päätin vaihtaa erikseen pyörä- ja juoksuvaatteet). Ainoastaan makkaranotski taisi jäädä T1:ssä tekemättä. Olisi sinänsä tullut tarpeeseen: hampaat kirjaimellisesti kalisivat vielä pyöräilyosuudelle lähtiessäkin.

Hillitöntä nysväystä T1:ssä.

Hillitöntä nysväystä T1:ssä.

Pyöräilyreitin mäkisyydestä oli varoiteltu jo edellispäivän kisainfossa ja kyllähän siellä nousuja piisasi. Onneksi sentään kohtalaisen alavaakin osuutta reitillä oli. Ensin ajettiin noin 15 kilometrin taipale Nastolan eteläpuolelle, jossa sitten neljästi noin 37 kilometrin maaseutu/korpilenkki ympäri, ennen paluuta Nastolaan. Keskityin koko ajan ajamaan vain ”tätä kierrosta”, enkä miettinyt jäljellä olevaa kokonaismatkaa. Pyörä tuntui kulkevan ihan mukavasti, eivätkä pohkeet – vaikka kovilta tuntuivatkin – varsinaisesti häirinneet pyöritystä. Pelkäsin ettei pohkeilla pysty kuitenkaan juoksemaan ollenkaan, mutta päätin olla sitä liikaa miettimättä ja tähdätä vain tuon 180 kilometrin pyörätaipaleen hoitamiseen. ”Juoksu sitten onnistuu perään jos onnistuu…”

Ensimmäisten 55 kilometrin aikana jouduin pysähtymään pissalle neljä kertaa! Todennäköisesti osasyynä tuohon oli aamun koleus, mistä johtuen meni tovi, ennen kuin hikoilu käynnistyi kunnolla. Tuon neljännen stopin jälkeen ei onneksi tarvinnut enää pysähtyä – päivän viides ja viimeinen pisutauko tuli tehtyä juoksuosuudella. Noin yleisesti nesteet/energia tuntuivat uppoavan koko päivän ajan hyvin.

Pyöräily melkein paketissa!

Pyöräily melkein paketissa!

Pyöräilyn 10 kilometrin splittien keskivauhdit menivät ensimmäiset 140 kilometriä haarukassa 25,1 km/h – 31,7 km/h. Heittelyä selittää reitin mäkisyyden vaihtelu: neljästi vedetyn lenkin alkuosa oli tasaisin ja loppuosa selvästi raskain. Pyöräosuuden loppupuolella meno alkoi hieman hyytyä ja viimeisten neljänkympin kymppisplittien keskarit olivat enää väliltä 23,4-25,3. Koko pyöräosuuden keskivauhdiksi tuli lopulta 26,6 km/h, eli ihan sinne ennakko-odotusten ylähaarukkaan tämä hidas pyöräilijä tuon etapin sai puskettua.

Moppi (ja vähän nuppikin) sekaisin T2:ssa. Rusketusrajoista sentään näkyy, että tänä kesänä on pyöräilty.

Moppi (ja vähän nuppikin) sekaisin T2:ssa. Rusketusrajoista sentään näkyy, että tänä kesänä on pyöräilty.

T2:ssa vierähti taas aikaa minuuttikaupalla, mutta olihan sitä yhä edessä myös liikuntaa, kun oli vielä maraton tarjolla. Huoltajana ahertaneelle Heikille sanoin siinä vaihtoalueella, että ”katsotaas pääsetkö lämmittämään saunaa viiden tunnin vai puolen tunnin päästä” – pelkäsin todella, että jalat iskevät kramppeihin niin, että juoksusta ei tule yhtään mitään. Tuossa vaiheessahan minulla oli vielä reilusti aikaa suoritusaikarajaan (15h Pajulahdessa, maailmalla yleensä 16-17h) mutta oli fakta, että jonkinlaista juoksuntapaista lyllertämistä oli jaloista irrottava. Keskeyttämiskynnys oli tottakai korkealla, mutta selvää oli, että jos jalat kramppaisivat heti maratonin alussa pienestäkin tömähdyksestä, niin etten pystyisi ottamaan kuin varovaisia kävelyaskeleita, veisi 42,2 kilometrin jalkataival aivan liikaa aikaa.

Kävelin muutaman kymmenen metriä ja yritin sitten va-ro-vai-ses-ti töpötellä kevyitä juoksuaskelia. Ilokseni pohkeet eivät krampanneetkaan! Siispä ensimmäiselle kierrokselle…

Maraton mentiin viitenä edestakaisena kierroksena, eli kivasti voitiin osallistujien kesken kannustaa toisiamme. Mäkiä piisasi juoksureitilläkin ja lisäksi vielä osa taipaleesta oli melko maastoinen, jotain latupohjantapaistakin oli mukana. Könysin ensimmäisen kierroksen todella hiljaa. Kakkoskierroksen alussa totesin, että pohkeet eivät ole varoitelleet – nyt uskallan vähän nostaa tahtia. Mutta kas kummaa, kropasta ei löytynytkään minkäänlaista lisävirtaa yhtään millaisenkaan vauhdinnostoon! Niin jatkoin rauhallista taivallustani.

Pitkän päivän ilta.

Pitkän päivän ilta.

Kolmoskierroskin meni vielä suht inhimillisesti, vaikka toki pitkä päivä painoi koko ajan. Olo ei kuitenkaan ollut ihan kauhea ja huoltopisteitä ja muutamia jyrkimpiä töppyröitä lukuunottamatta en joutunut laittamaan kävelyksi missään vaiheessa kierrosta, vaikka tuossa vaiheessa ääni takaraivossa kyllä jo kovasti aneli vaihtamaan kävelyyn.

Neljäs kierros oli sitten jo ihan jotain muuta. Vauhti hyytyi entisestään. Yhdessä pitkässä ylämäessä oli pakko vaihtaa kävelyksi (tuossa kohtaa oli toisaalta lohdullista huomata Garminista, että vauhtini vielä sentään putosi kävelyyn siirtyessä). Olokin oli pariin otteeseen aika oksettava. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ahmin kasan sipsejä. Liekö sitten ne auttaneet – vai ajatus siitä, että nyt on ihan oikeasti jäljellä 226 kilometrin päivästä enää reilut 8 kilometriä – mutta viimeinen kierros ei tuntunut enää niin toivottomalta kuin toiseksi viimeinen. Oli myös sykähdyttävää, miten täydestä sydämestä me kisan viimeiset vaeltajat siellä auringonlaskussa toisiamme kannustettiin reitillä kohdatessamme!

Onnellinen mies maalissa.

Onnellinen mies maalissa.

Viiden tunnin ja kolmentoista minuutin maratontaivalluksen (liki sama aika muuten kuin neljä vuotta sitten elämäni ensimmäisellä maratonilla) jälkeen ylitin maalilinjan kellon näyttäessä kokonaisaikaa 13.56.11.

Unelma oli täyttynyt – ja tätä kirjoittaessakin meinaa tulla tippa linssiin. Kyllä tuo tavoite taisi merkitä minulle vähän enemmän, kuin mitä olin ennen koetosta suostunut itselleni tunnustamaan.

Epilogi

Nyt on maanantai, eufoorinen olo ei ole hävinnyt mihinkään – päinvastoin. Samoin on käynyt lihaskivuille: juuri nyt tuolista nouseminenkin on hivenen hankalaa.

Kiitokset eri kanavien kautta tulleista tsemppitoivotuksista/onnitteluista ja kaikille reitin varrella kannustaneille katsojille & kisaajille! Kiitokset myös Antille saamistani valmennusohjeista & Sebastianille uintiopeista ja rakkaalle vaimolleni kärsivällisyydestä kesän hurjimpien treeniviikkojen aikana. Very special thanksit menevät Kumpi.fi-kisakumppanilleni Heikille, joka oman perusmatkan kisansa jälkeen käytti koko lauantainsa toimien yhden miehen supertehokkaana huoltotiiminäni.

Kiitokset myös järjestäjille toimivista järjestelyistä – tapahtumahan oli selvästi kehittynyt viime vuodesta, jolloin olin tuolla perusmatkalla.

Lopuksi vielä onnittelut kaikille Pajulahden kilpailijoille! Oli ilo nähdä monta mainiota taivaltajaa, kuten muun muassa Jussi ja Hanne.

Nyt pidän viikon verran lähes täyslepoa ja otan pitempäänkin kevyesti. Tämä kisahan oli erityisen ajanjakson päätös: ikimuistoinen koti-isävuosi loppuu ja ensi viikolla alkavat uudet työt, joten nyt on sikälikin hyvä aika pitää kuntoilun suhteen selvä ”ylimenokausi”. Katsotaan vähän tuonnempana sitten seuraavia liikunnallisia haasteita. Enköhän jotain keksi…

Mainokset
Kategoria(t): Ironman, Pajulahti, Projekti "Täysmatka 2013", täysmatka, triathlon. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

16 vastausta artikkeliin: Triathlonin täysmatka Pajulahdessa – olipa kokemus!

  1. topikalle sanoo:

    Hieno suoritus! Tsemiä palautumiseen.

  2. Läskimaija sanoo:

    Onnea, jäätävän kova suoritus. Ihailtavasti otettu haltuun tuon kramppitilanne. Ja juoksu huokui tahdonvoimaa. Pidän, itten sanoisi kuin hullu puurosta, siitä mitä nää tapahtumat nostaa ihmisissä esiin, se todella lohdullista. Vai vetääkö ne sitten puoleensa lähtökohtaisesti mahtiporukkaa, mutta niinkuin sanoit niin oli aivan mahtavaa kohdata siellä reitillä illan jo hämärtyessä toisia menijöitä, joilla kaikilla oli päämäärä vahvana mielessä. Eniveis, tuli siinä mieleen että näiden ihmisten ja viittaan nyt kiertolauseella sinuun(kin), kanssa uskaltaisi mennä vaikka läpi harmaan kiven. Että tämmöstä. Niin ja kiitos murokahvista, taas kerran. Mutta hitto, on se tärkeää! :D ONNEA ONNEA ONNEA. Toivottattavasti yhteisiä koitoksia tulee jatkossakin läjäpäin!

  3. Läskimaija sanoo:

    Oho tuli typoja, sanoja puuttuu ja murukahvista tuli muro jne, mutta ehkä pointti selviää :)

  4. Läskimaija: kyllä selvisi, ja totta puhut! Samat sanat siihen suuntaan! Kovasti tässä jo odottelen sunkin kisarapsaa luettavaksi. ;)

    Topikalle: kiitos, kieltämättä kulku ei juuri nyt ole ihan bambimaisen kepeää…

  5. Pia sanoo:

    Paljon onnea hienosta suorituksesta! Pelottavat krampit, mutta ihan mahtava maalikuva!

  6. Päivi sanoo:

    Aivan mieletön suoritus! Onneksi olkoon!
    Enhän mä sua sitten tunnistanutkaan :( Jos olisin tunnistanut ja muistanut vielä nimenkin, niin toki olisin kannustanut.

  7. Hanne sanoo:

    Voi Asmo! Minäkin täällä ihan tippa linssissä luin tätä kirjotusta kun itse elin ihan tuon saman samoilla ajatuksilla! On se siullakiin ollu melekonen taistelujen matka, oot kyllä todellinen teräsmies-luovuteta ei :) Oli niin huikee fiilis kun olit tulossa maaliin (ite oli pakko lähtee hakemaan lämmintä päälle ja saunaan kun tuli kylmä:(), että sieltä siekiin vaan selvisit! Tosin en epäillyt sitä hetkeäkään :)

    Onnea miljoonastituhannesti tuoreelle Teräsmiehelle! Oli ilo tavata ja tutustua! Toivottavasti nähdään urheilun merkeissä myös jatkossa!

  8. Sonja O. sanoo:

    Olet sä vaan aika kova jätkä! 😀

  9. Katja sanoo:

    Onnittelut hienosta suorituksesta! Ja hyvästä kisaraportista, itse olin samaan aikaan perusmatkalla ja katselin ihaillen teräsmies-sarjan menijöitä. Ootte te kovia äijiä ja naisia! :)

  10. Lasse sanoo:

    Onnea kovasta vedosta! Täysmatka on aina hatunnoston arvonen suoritus ja noissa maastoissa varsinkin!

  11. SÄiPpÄ sanoo:

    Mitä seuraavaksi? Parikymmentä kilsaa lisää ja tavoite kohti Spartathlonia?! http://en.wikipedia.org/wiki/Spartathlon

  12. Henkka sanoo:

    Onneksi olkoon hienosta taistelusta!

  13. Paluuviite: Palautuminen Ironmanista | Mailanvarresta lenkkipoluille

  14. Paluuviite: Syyskuulumisia ja kisakalenterin mallailua | Mailanvarresta lenkkipoluille

  15. Paluuviite: Vähillä treeneillä Finntriathloniin | Mailanvarresta lenkkipoluille

  16. Paluuviite: Liikunnallisen välivuoden jälkeen kohti – mitä? | Mailanvarresta lenkkipoluille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s