Juoksu Skotlannin halki! Tätä oli odotettu. Viime kuussa tuo elämys sitten vihdoin tuli koettua. Seuraavassa tiivistelmää reissusta ja vinkkejä kaikille, joita Run Across Scotland -matka kinnostaa. Lopussa myös pieni kuvagalleria reissusta.
– – –
Kyseessä ei ole kisa, vaan ”elämysjuoksu”, jossa juostaan kirjaimellisesti Skotlannin halki: itärannikon Invernessistä länsirannikolle, jossa juoksu päättyy Skyen saarelle. Viiden päivän aikana kilometrejä kertyy yhteensä 134. Asfaltilla ei paria poikkeusta lukuun ottamatta juosta ollenkaan, sen sijaan reitin varrelle mahtuu niin metsäteitä, suotaipaleita kuin hyvin teknisiäkin polkuja. Järjestäjänä toimii pieni skotlantilaisfirma, joka organisoi tämän halkijuoksun kahdesti vuodessa. Paikkoja on vain 10, joten muut, ympäri maailmaa tulleet, juoksijat tulivat reissun aikana tutuksi. Ystäväni kanssa olimme ensimmäiset suomalaiset kyseisellä juoksulla.
Mukana oli koko ajan kaksi opasta. Huolto tapahtui minibussista, joka oli meitä paikoin reitin varrella tervehtimässä, lukuun ottamatta neljättä päivää, jolloin koko etappi mentiin niin erämaassa, ettei autolla ollut reitille asiaa. Järjestelyt olivat kautta linjan erinomaiset. Joka päivä meidät vietiin tismalleen samaan paikkaan, mihin edellisen päivän juoksu oli päättynyt. Päivän osuuden jälkeen minibussi kyyditti onnelliset juoksijat idylliseen majataloon.
Etukäteen pelkäsin eniten sitä, että etureidet tai pohkeet alkavat kramppailla, kun tulee juostua pitkiksiä toistuvasti, peräkkäisinä päivinä. Mitään isompia ongelmia ei onneksi kuitenkaan tullut. Juoksutahti oli pääosin rauhallinen, maastot vaihtelevia ja maisemien ihastelupausseja pidettiin runsaasti – nämä kaikki tekijät varmasti osaltaan auttoivat siinä, että viimeinenkin päivä sujui ilman sen kummempia ongelmia. Toki kokonaiskuormitus oli iso ja joka aamu ensimmäiset kilometrit tuntuivat erittäin raskailta ja kankeilta, kunnes sitten kroppa alkoi lämmetä ja uskoa, että tänäänkin juostaan.
Run Across Scotland -reissussa pääpaino ei ole suoritusajassa, vaan koko reissun läpäisyssä ja perille pääsyssä. Matkalla siis nautitaan täysin siemauksin huikeista maisemista ja liikkumisen riemusta. Se sopii kelle tahansa juoksun ystävälle, kunhan pohjalla on riittävästi peruskestävyyttä, ja mahdollisen kilpailuvietin osaa jättää pois matkasta. Sopivan sosiaalinen on syytä olla myös, sillä toisten juoksijoiden seurassa ollaan käytännössä pitkälti aamusta iltaan. Toki kullakin juoksuosuudella on hetkiä, jolloin voi juosta halutessaan yksin; yleensä ryhmä jakaantui pariin porukkaan, joiden välissä osa juoksijoista juoksi paikoin omassa rauhassaan. Toinen oppaista eteni kärkipäässä ja toinen peräpäässä. Välillä sitten joukkio kasattiin taukopaikalla yhteen, eritoten ennen kohtia, joissa olisi ollut vaara, että joku olisi lähtenyt vaikkapa taivaltamaan väärää polkua.
Mikä sitten matkassa oli parasta? Valtava määrä juoksua häkellyttävän upeissa maisemissa. Oli myös huikeaa viettää viisi päivää ”täydellistä juoksulomaa” noin ylipäätään: tuhti aamiainen, pieni lepo, pitkä lenkki kauniin luonnon keskellä, suihku, olut takkatulen äärellä, hyvä illallinen toisten juoksijoiden kanssa, yöunet – ja seuraavana päivänä sama taas uudelleen! Viimeisenä päivänä olo oli riemukas, kun reissu oli onnistunut, mutta toisaalta vähän haikea, sillä mielelläänhän sitä olisi tuollaisia päiviä viettänyt vielä lisääkin. Ensimmäisenä halkijuoksun jälkeisenä päivänä oli fiilis, että olisi halunnut juosta lisää. Reissun rasitukset iskivät yleisväsymyksenä vasta joitain päiviä myöhemmin.
Kokonaisrasituksen lisäksi haastavinta olivat osuuksien ensimmäiset kilometrit, jotka päivä päivältä tuntuivat vaikeammilta. Lisäksi on mainittava reissun neljäs päivä, jota järjestäjätkin korostivat etukäteen: kaikkein erämaapitoisin etappi sisälsi reissun haastavimpia maastoja, ja paikoin fiilis oli kuin alaspäin laskeutuvalla vuorikiipeilijällä. Lisäksi tuolle päivälle osui myös matkan myrskyisin sää.
Valmistautumiseni jäi hieman puolittaiseksi. Juoksu oli elokuuhun asti melko vähäisessä roolissa – siihen asti vuotta tuli lähinnä pyöräiltyä. Elo-lokakuussa ennen tapahtumaa juoksin useamman pitkän lenkin, myös pari perättäisten päivien pitkistä, ja pyrin ylipäätään nostamaan juoksukilometrien määrää. Hain maastovaihtelua myös suunnistuksen puolelta.
Tämän tapahtuman osalta on hyvä ymmärtää, että mikään ultrajuoksuhirmu ei todellakaan tarvitse olla reissusta selvitäkseen. Toki aivan kevyilläkään pohjilla ei kannata matkaan lähteä. Järjestäjien perusohje oli, että muutama viikko ennen tapahtumaa viikkokilometrien olisi hyvä olla noin 80:n kieppeillä. Kokemusta on hyvä olla myös muualta kuin teillä juoksemisesta, sillä sileällä alustalla ei Run Across Scotland -matkalla juurikaan tarvitse töpötellä. Nousumetrejäkin noilla lenkeillä tulee eteen aivan eri määriä kuin mihin Etelä-Suomessa juostessa tottuu.
Jos joku tämän blogin lukija joskus päätyy tuonne, niin muistakaahan kertoa Neilille, Clairelle ja Rogerille terveisiä!
Loppuun vielä muutama kuva reissusta (klikkaa täysikokoiseksi).
Maali häämöttää. Yli Skye-sillan.
Satumetsän halki.
Viimeisen päivän maisemia.
Tämä kaveri ei juoksijoita säikähtänyt.
Toinen oppaistamme, kokenut Jukola-viestin kävijä, Roger.
Neljännen päivän vuoristoista taivalta.
Neljännen etapin alkumatkaa.
Näitä maisemia jäi ikävä.
Toisen päivän alkumatkaa.
Ensimmäisen etapin maisemia.
Metsään!
Loch Ness.
Ensimmäisen etapin alkumatkaa, juoksu halki Invernessin.
Jutun pohjana käytetty MyNextRunin haastatteluun antamiani vastauksia.
Mailanvarresta lenkkipoluille 